Tervetuloa Hattulan VPK:n kotisivuille!

Hattulan VPK on vuonna 1905 kunnan ensimmäisenä palokuntana perustettu vapaaehtoinen palokunta. Sen paloasemarakennus sijaitsee keskeisellä paikalla Parolassa. Vuodesta 2004 olemme toimineet yhtenä Kanta-Hämeen pelastuslaitoksen sopimuspalokuntana. Toiminta alueemme on nykyisin koko Kanta-Hämeen alue, mutta pääsääntöisesti toimimme Parolan lähialueilla. Palokuntasopimuksemme mukaan olemme sitoutuneet lähtemään hätäkeskuksen välittämille hälytyksille pelastusyksiköllä alle viidessä minuutissa vahvuudella 1+3. Vuoden 2010 alusta palokunnalla on ollut sopimus myös ensivastetoiminnasta. Palokunnassamme toimii aktiivisesti kolme osastoa, joita ovat hälytys- ja nuoriso-osasto sekä yleinen osasto.